Tekstikoko
 
 

Someron Kulttuuri ry on perustettu vuonna 2005 yhdessä Someron kaupungin kanssa edistämään kulttuuritoimintaa ja -harrastamista Somerolla. Tuotamme alueen kulttuuripalveluja yhteistyössä jäsenyhdistystemme kanssa. Kulttuuri ry:llä on 21 varsinaista jäsenyhdistystä ja 2 kannatusjäsenyhdistystä. Kaupungin keskustassa sijaitseva Kiiruun tila toimii kaupunkilaisten kulttuurikeskuksena. Tunnelmallisen Kiiruun puiston keskellä sijaitsee myös Someron Kulttuuri ry:n toimisto.

Someron Kulttuuri ry:n päätöksistä vastaa johtokunta. Johtokunta koostuu yleisen kokouksen valitsemista henkilöistä. Yleisessa kokouksessa jokaisella jäsenyhdistyksellä on yksi ääni ja kaupungilla kolme ääntä. Yhdistyksen kulttuurituottaja toimii johtokunnan sihteerinä. Puheenjohtaja valitaan vuosittain ja muiden johtokunnan jäsenten toimikausi kestää kolme vuotta.

Kulttuuri ry:n johtokunta v. 2017

Olla-Riitta Aarikka, pj.
Arto Tuominen, Someron Nuorisoseura ry
Merja Koivaara, Someron Tupanäyttämö ry
Marika Haapala, Somero-Seura ry
Juhani Kaivo, Someron Laulumiehet ry
Leena Laurén, Someron kaupunki
Kaija Parko, Monokas ry
Hellevi Kellokumpu, Metka Kööri ry
Leif-Johan Lagerroos, Unto Mononen -yhdistys ry
Tarja Lyly, Illan Varjoon Himmeään ry
Hannu Lehtonen, Someron Kamerakerho ry

Yhdistyksen toiminnallisesta työstä vastaa kulttuurituottaja. Kulttuurituottajan tehtävänä on mm. kulttuuritapahtumien koonti ja organisointi, Kiiruun tilan hallinnointi sekä yhdistyksen toiminnan kehittäminen.

Toimintakertomus 2016 [PDF]

Kulttuurituottaja
Eeva Pettersson (äitiyslomalla 11.3.2013 alkaen)
Liisa Mattila (äitiyslomasijainen 16.10.2017 alkaen)
p. 044 7791 383